|
Kuvaus: Tarpoja tutustuu Suomen kansallis- ja luonnonpuistoihin sekä tuntee niiden säännöt ja merkityksen.
Tavoite: Tarpoja tietää kotimaisia luonto- ja virkistyskohteita ja osaa tarvittaessa hakea niistä lisää tietoa.
Vartionjohtajan ohje
Maassamme on 35 kansallispuistoa. Niitä hoitaa Metsähallitus. Kansallispuistot ovat luonnonsuojelualueidemme helmiä, suuria ja luonnoltaan monipuolisia alueita. Ne ovat luonnonnähtävyyksiä ja myös kansallisesti ja kansainvälisesti arvokkainta osaa luonnostamme.
Kansallispuistojen lisäksi Suomessa on monenlaisia muita luonnonsuojelualueita, joita on perustettu mm. soiden, lehtojen, lintuvesien ja vanhojen metsien suojelua tai tutkimusta varten. Suurin osa alueista kuuluu Euroopan unionin Natura 2000 -verkostoon.
Luonnonsuojelualueita koskevat säännöt poikkeavat toisistaan. Osalla alueista saa retkeillä jokamiehenoikeuksin, kun taas osalla on liikkuminen kokonaan kielletty. Liikkumista on rajoitettu etenkin luonnonpuistoissa.
Tietoa luontokohteista löytyy netistä esimerkiksi luontoon.fi-sivustolta. Jos kokouksessa ei ole mahdollista käyttää nettiä, tulosta lähimmistä kansallispuistoista info mukaan kokoukseen tai tilaa paperiset esitteet Metsähallituksesta.
Tutustukaa ja tehkää esittelyjä toisillenne esimerkiksi pareittain lähimmistä kansallis- ja luonnonpuistoista. Selvittäkää puiston erityspiirteiden lisäksi myös mahdolliset puiston rajoitteet ja säännöt. Esittelyjen perusteella voidaan pitää tietokilpailu ja selvittää, kuka on vartion kansallispuistotietäjä!
Jotta tutustuminen ei jäisi vain paperinmakuiseksi puuhaksi, lähikansallispuistoista kannattaa valita mielestänne soveliain ja suunnata sinne esimerkiksi harjoitusvaellukselle tai vaikkapa itse majakkavaellukselle. Vaelluksella arvioidaan vielä käytännössä puiston plussat ja miinukset ja tutkitaan, pitävätkö esitteiden mainostekstit todella paikkansa. Tutustumiskäynnistä voi kirjoittaa arvioinnin lippukunnan lehteen tai kololle.
Tarvikkeet: kirjoja, oppaita, netti, askartelutarvikkeet
Luotsin ohje
Rooli: auttaa suunnittelussa
|