Taitomerkit/Uinti

Partio-ohjelma

Loikkaa: valikkoon, hakuun

UINTI

Uinti.gif

Tavoitteena on, että seikkailija osaa uida 200 metriä vapaauintia, tutustuu eri uintilajeihin sekä osaa sukeltaa, hypätä veteen, kellua ja pukea pelastusliivit oikein ylle.

Ensimmäinen tehtävä on pakollinen. Valitse seuraavista tehtävistä (2 - 13) vähintään kahdeksan:

1. Valitse itsellesi uintipari, ja sopikaa joukkueessanne uinnin turvallisuussäännöt.

2. Ui 50 metriä vapaauintia.

3. Kokeile erilaisia uintilajeja kuten rintauintia ja selkäuintia. Tarvittaessa uimahallin henkilökunta opastaa varmasti mielellään!

4. Ui yhtäjaksoisesti 200 metriä.

5. Harjoittele sukellusta.

6. Ui 25 metriä ja kokeile sen aikana sukeltamista. Tavoitteena on, että seikkailija pystyy sukeltamaan 10 metrin matkan yhtäjaksoisesti.

7. Kellu selälläsi vähintään minuutin ajan.

8. Hyppää jalat edellä tuttuun vesistöön tai uimahallissa altaan reunalta veteen.

9. Harjoittele pelastusliivien päälle pukemista rannalla ja vedessä.

10. Kokeile uimista vaatteet päällä ja harjoittele vaatteista vapautumista vedessä.

11. Harjoittele kelluvan ihmisen kuljettamista.

12. Harjoittele heittoköyden tai muun pelastusvälineen, kuten kanisterin heittämistä. Pelastusvälinettä heitetään pelastettavalle 5 metriä ja vedetään rantaan tai altaan reunaan.

13. Opettele tunnistamaan, koska uintivesistö on mahdollisesti saastunut esimerkiksi öljyn tai sinilevän vuoksi.

Suoritusvihjeitä

Tehtävät 1 – 7 on tarkoitettu suoritettavaksi uimahallissa. Monessa uimahallissa saa luvan esim. vaatteet päällä uimiseen, kunhan kysyy etukäteen. Kysy uimahallilta myös erilaisia pelastusvälineitä lainaan.

Seikkailijat, joilla on putket korvissa, eivät välttämättä voi tätä merkkiä suorittaa. Asiasta on syytä keskustella vanhempien kanssa.

3. RINTA- JA SELKÄUINTI: On hyvä käyttää apuna myös uimalautaa, sen avulla uimarin on helpompi keskittyä esimerkiksi vain potkimiseen. Useat uimahallit lainaavat apuvälineitä mielellään.

5. SUKELLUS: Harjoitelkaa sukeltamista esimerkiksi poimimalla esineitä eri syvyyksistä. Toinen hyvä tehtävä on pareittain käydä yhdessä altaan pohjassa. Leikkikää vesipumppua: Pari ottaa toisiaan käsistä kiinni ja seisoo kasvot vastakkain noin rinnan korkuisessa vedessä. Toinen parista sukeltaa pohjaan kyykkyyn. Heti kun pari on pohjassa, pinnalle jäänyt pari vetää parinsa kohtisuoraan ylös vedestä, sukeltaen itse samalla pohjaan. Toinen parista nousee vedon ansiosta pinnalle ja alkaa heti vetää pariaan pohjasta ylös - joutuen itse jälleen uppeluksiin. Tätä voi jatkaa niin kauan, kunnes kaikki ovat tottuneet veden pärskintään ja nopeaan hapenottoon. Jos lapsi ei halua laittaa kasvojaan veteen, aluksi on hyvä kevyesti aloittaa puhaltamalla ”perunoita” veteen ja totutella veteen kasvoilla.

7. KELLUNTA: X-asennon harjoittelu on hyvä aloittaa esimerkiksi niin, että kaveri kannattelee kellujaa kantapäistä tukien. Sitten kun kelluja on uskaltanut laskea korvansakin veteen ja on niska suorana vedessä, kannattelija voi irrottaa otetta vähitellen. Oman keskivartalon kannattelu on tärkeää oppia.


Uintitaitomerkin suorittamiseen voit katsoa vihjeitä Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton sivuilta (www.suh.fi) ja Suomen uimaliiton sivuilta (www.uimaliitto.fi). Siellä on ohjeita uintitekniikoista ja esim. sukellustehtäviä. Uinninopetuksen oppaassa on perustietoa aiheesta. Kesäleirille uintivinkkejä löytyy Eeva-Liisa Anttilan kirjasta Vesileikit -luontouimarin käsikirja.


Henkilökohtaiset työkalut
SUDENPENNUT
SAMOAJAT