Sudenpennut

Partio-ohjelma

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sudenpentujen ohjelma koostuu jäljistä ja askeleista. Jälkiä eli aktiviteettikokonaisuuksia on yhteensä 35. Jokaisessa jäljessä on tarjolla 8 - 12 askelta eli aktiviteettia. Jäljet on jaettu pakollisiin ja valinnaisiin askeliin. Jäljessä tehdään pakolliset askeleet sekä valinnaisista askeleista vähintään 2. Sudenpennut valitsevat valinnaiset askeleet yhdessä lauman johtajan, akelan, kanssa.

Jäljet on sijoitettu neljään kasvatustavoitteiden mukaiseen osioon. Kustakin osiosta tulee tehdä vähintään yksi jälki toimintavuoden aikana. Sudenpennut valitsevat tehtävät jäljet akelan opastuksella. Toimintavuoden aikana tehdään 6 - 10 jälkeä. Kolmivuotisen sudenpentuohjelman aikana jälkiä tehdään yhteensä noin 24.

Jälkiä voi tehdä yhden kerrallaan tai valita useamman tehtäväksi samanaikaisesti. Jokaisesta tehdystä jäljestä sudenpentu saa kankaisen jälkimerkin partiopaitansa oikeaan hihaan. Jälkimerkit kannattaa jakaa heti, kun jälki on saatu valmiiksi - näin sudenpennut saavat odotetun palkinnon tehdystä työstä saman tien!

Sudenpentuohjelma alkaa tervetuloa-jäljellä, jonka kaikki 12 askelta ovat pakollisia. Sudenpentuajan lopuksi puolestaan tehdään siirtymä-jälki, joka sisältää 6 askelta. Siirtymässä tehdään kaikki askeleet, mikäli se on mahdollista ja tulevan seikkailijajoukkueen sampo on jo tiedossa. Sudenpentuajan päättymisen merkkinä sudenpentu saa metallisen pennunkäpälän, jota kannetaan partiopaidassa aina partiopolun loppuun saakka.


AloitusSuhde itseen Suhde toiseen Suhde yhteiskuntaan Suhde luontoonSiirtymä

Tervetuloa

Esiintyjä

Taiteilija

Askartelu
Kädentaidot
Rakentelu

Kotikokki

Leirikokki

Tarinat

Iltaohjelma

Retki

Leiritaidot

Liikunta

Liikenne

Minä uskon

Partiotaitokilpailu

Leikit

Yksissä tuumin

Maailma

Ensiapu

Oma Jälki

Kotiseutu

Media

Toimittaja

Partioperinne

Varainhankinta

Meloja

Vesillä liikkuja

Purjehtija

Merenkulkija

Ympäristön suojelu

Lemmikki

Luonnossa liikkuja

Nuotio

Suunnistus

Luonnontuntemus

Siirtymä




Etusivulle


Henkilökohtaiset työkalut
SUDENPENNUT
SAMOAJAT