1.4.5. Keskusjärjestön ja piirin ohjelmatapahtumat
Partio-ohjelma
Oman tutun ympäristön laajentaminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen ovat tärkeä osa partio-ohjelmaa. Ainutlaatuisen tilaisuuden tähän tarjoavat piirien ja keskusjärjestön järjestämät tapahtumat. Niitä järjestetään paitsi nuorten partiolaisten sosiaalisen verkon kasvattamiseksi, ennen kaikkea siksi, että myös pienet lippukunnat voisivat tarjota jäsenilleen riittävästi tapahtumia. Seuraavassa esitellään piirien ja keskusjärjestön vastuulla olevat ohjelmatapahtumat. Lisää tietoa ikäkausikohtaisista tapahtumista löydät kunkin ikäkauden omasta osuudesta. Yleensä tapahtumat on tarkoitettu kaikille lippukunnille. Joissain tapauksissa, esimerkiksi piirimajakoiden kohdalla, tapahtuma on kuitenkin suunnattu ensisijaisesti niille lippukunnille, joilla ei ole resursseja järjestää omaa vastaavaa tapahtumaa.
Sudenpentutapahtuma
Sudenpentutapahtuma järjestetään kerran vuodessa. Tapahtuma kestää yhden päivän, ja sen voi liittää esimerkiksi paraatin tai piiripäivän ohjelmaan. Tavoitteena on, että sudenpentu uskaltaa lähteä kotipesästään tutustumaan muihin piirin sudenpentuihin. Luonnollisesti sudenpentu oppii päivän aikana myös uusia partiotaitoja.
Sudenpentukilpailu
Sudenpentukilpailu toteutetaan leikkimielisenä tehtäväratana, jonka sudenpennut kulkevat pentueensa kanssa. Jokaisella pentueella on mukanaan myös aikuinen saattaja, joka ei kuitenkaan osallistu tehtävien tekemiseen. Pentueet järjestetään paremmuusjärjestykseen tehtävistä saatujen pisteiden mukaisesti. Jokaisella sudenpennulla tulee olla mahdollisuus osallistua yhteen kilpailuun vuodessa. Kilpailussa sudenpennut pääsevät testaamaan vuoden aikana opittuja taitoja ja oppivat liikkumaan luonnossa.
Seikkailijakilpailu
Seikkailijoille tarkoitettu kilpailu kestää yhden päivän. Päivän aikana seikkailijat kiertävät helpohkon radan, jonka varrella on tehtäviä. Seikkailijavartiolla saa olla mukana aikuinen saattaja, joka ei kuitenkaan osallistu tehtävien tekoon. Tavoitteena on, että seikkailija oppii toimimaan ryhmässä ja oppii yhdessä tekemisen merkityksen. Kilpailuja suositellaan järjestettäväksi 1–2 kertaa vuodessa, ja ne voidaan toteuttaa esimerkiksi alueellisesti.
Tarpojien taitopäivät
Tarpojien taitopäivien tavoitteena on tarjota tarpojavartioille mahdollisuus tehdä sellaisia aktiviteetteja, joiden toteuttaminen omassa lippukunnassa on haastavaa. Tapahtuman aikana voidaan tehdä yhden tai useamman jakson aktiviteetteja. Taitopäivät kestävät yhden päivän tai viikonlopun, ja ne voidaan järjestää tilanteesta riippuen kaupunkiolosuhteissa tai maastossa. Tapahtuman tavoitteena on opettaa tarpojille uusia asioita ja tutustuttaa heitä muihin, samanhenkisiin nuoriin.
Piirimajakka
Tarpojien kaikki puolen vuoden mittaiset ohjelmakokonaisuudet huipentuvat majakkaan. Pääasiallisesti lippukunnat itse järjestävät majakat, mutta myös piiri voi järjestää lippukunnan tueksi niin sanottuja piirimajakoita. Nämä majakat kestävät 3–7 vuorokautta, ja ne on tarkoitettu ensisijaisesti niille tarpojille, joiden lippukunnalla ei ole resursseja omaa majakkaa järjestää. Piirimajakan voi toteuttaa leirinä tai vaelluksena, ja järjestetyn majakan teeman täytyy olla lippukunnissa hyvissä ajoin tiedossa. Majakan pääasiallisena tavoitteena on, että tarpojat pääsevät testaamaan kauden aikana oppimiaan taitoja.
Partiotaitokilpailut
Varsinaisia partiotaitokilpailuja eli pt-kisoja järjestään tarpojille, samoajille ja vaeltajille. Kilpailut kestävät sarjasta riippuen päivän tai yön yli. Oleellista pt-kisoissa on, että tehtävät perustuvat partio-ohjelmaan ja ovat kullekin ikäkaudelle sopivia. Erityistä huomiota on kiinnitettävä myös sääntöjen noudattamiseen ja tasapuolisuuteen. Kilpailuja järjestetään kullekin sarjalle 1–2 kertaa vuodessa.
SM-partiotaitokilpailut
Piirit järjestävät vuorotellen SM-partiotaitokilpailuja, joihin kokoontuvat kunkin piirin parhaat kisavartiot. SM-kisoissa perusasiat ovat samat kuin piirien kisoissa, joskin tehtävät ja reitti voivat olla hieman haasteellisimpia. SM-kisoille on lisäksi olemassa omat sääntönsä.
Piirin samoajatapahtuma
Piirin samoajatapahtuma järjestetään vähintään kerran vuodessa. Tapahtuma on olennainen osa samoajaohjelmaa, sillä oman partioympäristön laajentuminen on tässä ikäkaudessa erityisen tärkeää. Samoajatapahtuman toteutus on hyvin vapaa. Se voi kestää yhdestä päivästä viikonloppuun ja sisältää esimerkiksi kaupunkisuunnistusta tai palvelutempaukseen osallistumista. Tavoitteena on, että samoajat saavat tukea ja ideoita oman ryhmänsä toimintaan sekä tutustuvat muihin, samanikäisiin partiolaisiin.
Valtakunnallinen samoajatapahtuma
Valtakunnallinen samoajatapahtuma järjestetään kolmen vuoden välein kaupunkiympäristössä. Viikonlopun ohjelmassa voi olla esimerkiksi messut, partiobändifestarit tai extremelajeja. Samoajien tulee myös valmistautua tapahtumaan etukäteistehtävillä, kuten suunnittelemalla toimintapisteitä. Tavoitteena on, että samoajat kokevat viikonlopun aikana huikeita elämyksiä ja kokevat yhteenkuuluvuutta muiden osallistujien kanssa.
Piirin vaeltajatapahtuma
Vaeltajille tarkoitettu viikonloppu järjestetään kerran vuodessa ja aina talvella. Tahdiltaan viikonloppu on rauhallinen, ja ohjelma vahvistaa yhdessäolon tunnetta. Viikonloppuun tulee kuulua talviolosuhteissa yöpyminen ja niin kutsuttu asiaosuus, joka on mahdollisuuksien mukaan teemaltaan valtakunnallisesti sama. Tapahtuman tavoitteena on vaalia lippukuntien talvileiriperinteitä ja kannustaa partiolaisia olemaan ulkona myös talvella.
Valtakunnallinen vaeltajatapahtuma
Valtakunnallinen vaeltajatapahtuma toteutetaan viikonlopun kestävänä teemallisena ikäkausitapaamisena. Viikonloppu sisältää vaeltajaohjelman päätösseremonian. Tapahtumassa ovat mukana myös erilaisten projektien ja tulevien ohjelmatapahtumien esittelyt. Tapahtuma järjestetään kerran vuodessa kaupunkiympäristössä. Tärkeimpinä tavoitteina on, että vaeltajat saavat tukea ja ideoita piirinsä ja lippukuntansa vaeltajatoimintaan. Vaeltajat voivat osallistua myös yhteiskunnalliseen keskusteluun ja itseään koskevaan päätöksentekoon.
Niin sanottujen pakollisten tapahtumien lisäksi on olemassa myös tapahtumia, joiden järjestäminen ei ole pakollista. Nämäkin tapahtumat ovat kuitenkin osa partio-ohjelmaa, ja ne ovat hyödyksi lapsen ja nuoren kasvulle. Seuraavassa esitellään lyhyesti vapaaehtoiset ohjelmatapahtumat.
Kaupunkikisa
Kaupunkikisa on ulkona tapahtuva päivän kestävä kilpailu (rastikierros), jonka varrella tehdään arvosteltavia tehtäviä. Tapahtumassa opitaan toimimaan osana ryhmää ja ryhmän johtajana. Kaupunkikisa voidaan toteuttaa esimerkiksi erilaisilla teemoilla, kuten salapoliisiteemalla. Tapahtuma antaa mahdollisuuden tavata muita partiolaisia yli lippukunta- ja aluerajojen.
Suunnistuskilpailut
Piirien ja keskusjärjestön suunnistuskilpailut ovat vuosittaisia tapahtumia, joilla pidetään yllä partiolaisten suunnistustaitoja ja kannustetaan hankkimaan suunnistuskokemusta. Suunnistuskilpailussa on sarjoja nuorista veteraanisarjoihin, viestiä unohtamatta. Suunnistuskisoissa on mahdollisuus nähdä tuttuja, testata opittuja taitoja ja kokea yhdessäolon ja onnistumisen hetkiä.
Partiolaisten kirkkopyhä
Partiolaisten kirkkopyhä järjestetään esimerkiksi oman lippukunnan tai alueen kanssa. Lisäksi kirkkopyhän päätapahtuma järjestetään yhdessä piirissä kerrallaan. Ajankohdaltaan tapahtuma on aina partioviikolla, Yrjönpäivää lähinnä olevana sunnuntaina. Kirkkopyhä pyrkii tarjoamaan partiolaisille hengellistä ja henkistä ohjelmaa sekä edistämään yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Satahanka
Satahanka on meripartiolaisten suurleiri, joka järjestetään kuuden vuoden välein. Leirillä on mahdollisuus kokea paljon sellaista ohjelmaa, jota tavallisella lippukuntaleirillä ei ole mahdollista järjestää. Tapahtuman tavoitteena on testata aiemmin opittuja vesillä liikkumisen taitoja, opettaa uutta sekä tarjota elämyksiä. Leiri kestää noin viikon.
Finnjamboree eli keskusjärjestön suurleiri
Finnjamboree on yli viikon kestävä leiri, joka järjestetään kuuden vuoden välein. Tavoitteena on, että leiriläiset saavat kokea suurleiriolosuhteiden mahdollistamia erilaisia aktiviteetteja. Vanhemmille ikäkausille tarjotaan puolestaan mielenkiintoisia pestejä leirin järjestelytehtävissä. Lisäksi jokaisella leirillä on omat, erikseen määritellyt tavoitteensa.
Veneohjaajakurssi (VOK)
Veneohjaajakurssi on tarkoitettu samoajille, ja se koostuu teoriaosasta ja käytännönosasta, joista molemmat kestävät yhden viikonlopun. Tapahtuman tavoitteena on antaa riittävät tiedot ja taidot toimimiseen aluksen vahtipäällikkönä saaristovesialueilla kaikissa keliolosuhteissa.
JOTI, JOTA JA JOTT
Jamboree on the internet (JOTI), Jamboree on the air (JOTA) ja Jamboree on the trail (JOTT) tarjoavat partiolaisille mahdollisuuden tutustua partiolaisiin ympäri maailman. JOTIssa partiolaiset ottavat yhteyttä toisiinsa internetin välityksellä ja suurin osa osallistujista käyttää tähän IRC-verkkoa. JOTAssa tutustumiseen käytetään puolestaan radioamatöörien taajuuksia. JOTTin ideana on puolestaan se, että partiolaiset ympäri maailman lähtevät patikoimaan samana päivänä. Tavoitteena on, että näin he tuntevat olevansa osa isoa, kansainvälistä partioliikettä.
|
Johdanto | Akelanopas | Sammonopas | Tarpojaluotsinopas | Samoajaluotsinopas | Vaeltajaluotsinopas |